Fokuksessa taiteilija: Akvarellikemisti

Miten yhdistetään tiede luovaan tekemiseen? Alexandra Walsh, akvarellikemisti, on ollut kiinnostunut kummastakin jo lapsesta asti. Maalaaminen ja piirtäminen ovat aina olleet lähellä hänen sydäntään, mutta se oli hänen toinen suuri kiinnostuksensa, joka sai hänet opiskelemaan kemiaa. Tehdessään väitöskirjaa kemianprofessorin virkaa tavoitellakseen hän huomasi, että suuresta kiinnostuksesta tiedettä kohtaan huolimatta hän ei ollutkaan täysin tyytyväinen valintaansa. Hän ryhtyi miettimään, olisiko taide kuitenkin hänen kutsumuksensa – ja tarttui uudelleen siveltimeen ja kynään.

Vuodesta 2021 asti Alexandra on valinnut työskentelyn täysaikaisena taiteilijana ja taidepedagogina. Mahdollisuus opettaa kutsui häntä, ja ollessaan tieteellisellä tutkimusmatkalla Oden-jäänmurtajalla matkalla kohti Pohjoisnapaa hän oli hetkittäin niin tylsistynyt, että hän rupesi pitämään piirustuskursseja miehistölle ja muille tutkijoille. Täällä syntyi oivallus siitä, että hänellä oli taipumuksia juuri taiteen opettamiseen.

Heti tämän oivalluksen, yhdistettynä juuri pedagogiikan opintoihin, jälkeen alkoi toinen matka – työpajojen ja kurssien järjestäminen akvarellipedagogina. Hän on muun muassa pitänyt kursseja ja luentoja paikoissa, kuten Nordiska Akvarellmuséet ja Gerlesborgsskolan, sekä taideyhdistyksille, kuten Nordista Akvarellsällskapet. Opettaminen on hänen lempipuuhaansa, ja hänen sivustollaan on tarjolla muun muassa erilaisia valmiita akvarellikursseja.

Lisäksi hän perehtyy mielellään akvarellimaalausta koskeviin kursseihin, ja juuri nyt hän tutustuu tarkemmin akvarellitekniikoihin sekä akvarellivärien ympäristöystävälliseen kierrätykseen. Hän pitää itseään ”ikuisena opiskelijana”, joka ei saa opiskelusta koskaan tarpeekseen – taidehistoriassa, filosofiassa ja taiteen tutkimuksessa on loputtomasti opittavaa. Kattavan osaamisensa ansiosta hän on nykyään onnistunut yhdistämään kiinnostuksena ja luomaan ammatin, jossa hän saa käyttöönsä kaikkien maailmojen parhaat puolet – tieteen, taiteen ja pedagogiikan.

Alexandra oli useita vuosia taiteilija Yusuke Naganon oppilaana. Nagano on myös akvarellitaiteilija, joka on muun muassa esitellyt kauniita,Göteborgia kuvaavia maalauksia. Alexandra kokee, että hän on saanut Yusukelta monia tärkeitä oppia, joista tärkeimmät koskevat sitä, että taiteessa ei ole kyse lahjaksi saadusta taidosta, vaan enemmänkin kovasta työstä ja sisusta. Tämä antoi hänelle toivoa – jos hän pystyisi motivoimaan itsensä työskentelemään kovasti, myös hän voisi viedä taiteensa uudelle tasolle.

”Yusuke-sansin ohjauksen ansiosta minusta tuli parempi tarkkailija: opin näkemään ympärilläni asioita, joita en ollut aiemmin nähnyt”
– Alexandra ajastaan oppilaana.

Alexandra oli pitkään ihastunut sekä musteeseen että piirtämiseen. Opintojen aikana akvarelliväreistä tuli uudelleen hänen suosikkinsa niiden monien jännittävien ominaisuuksien ansiosta. Kysymykset kiinnittivät hänen huomionsa – miten niillä maalataan, millainen on akvarellivärein historia ja ennen kaikkea, miten ne toimivat kemiallisesti?

Monien mielestä taide ja tiede ovat lähinnä toistensa vastakohtia. Alexandralle nämä kaksi alaa ovat kuitenkin tiiviisti yhteydessä toisiinsa ja niillä on monia yhtäläisyyksiä – molemmissa on kyse ihmisen halusta oppia sekä toive yrittää ymmärtää itseään ja sitä, miten maailma toimii. Hän siis aloitti maalaamisen samasta syystä, joka vei hänet tieteen pariin – pyrkimyksestä ymmärtää miksi. Näin nämä kaksi maailmaa voivat antaa hänelle tarvitsemansa välineet, jotta hän voi oppia lisää maailmasta ja omasta suhteestaan siihen.

Hän kiinnostui erityisesti siitä, miten vesi ja pigmentit eivät ole passiivisia komponentteja, vaan niitä voidaan pitää luomisprosessin aktiivisina voimina. Itse hän kuvailee tätä runollisesti: pigmentin tekstuuri ja veden liike noudattavat luonnon lakeja, mikä saa hänen miettimään materiaalin omia tarkoituksia. Yhdessä ne ovat muistutus siitä, miten nämä voimat ovat tiiviisti yhteydessä toisiinsa suuremmasta suhteiden verkossa, missä sekä ihmiset että ei-ihmiset aktiivisesti luovat sitä todellisuutta, jonka me kaikki koemme.

Alexandra pohtii paljon siitä, miltä ympäröivä maailma ja yhteiskunta näyttävät etenkin suhteessa kulttuuriin. Hän tuo esiin ilmastokriisin teemana, jota nähdään yhä enemmän myös taiteen yhteydessä. Olemme yhä huolestuneempia ilmastokriisistä, joka on jo täällä. Tällä hän tarkoittaa sitä, että taiteilijoiden tulisi visuaalisten näkökulmien, kuten sulavien jäätiköiden, sijaan etsiä monitahoisempia ja vaikeammin tulkittavia ulottuvuuksia. Meidän pitäisi ehkä vain keskustella ja kyseenalaistaa ihmiskeskeinen näkemys maailmasta ja etsiä muita näkökulmia. Tämä on tietenkin suuri haaste, mutta hän lisää, että se sopii meille, jotka haluamme haastaa luonnon näkemisen juuri taiteen kautta.

”Minun on ollut pakko ymmärtää, että luomisessa ei ole kyse vain minun toiminnastani – vaan yhteistyöstä minun ja käyttämien materiaalien välillä”
– Alexandra siitä, miten akvarelleista tuli hänen valintansa.

Kiiltävästä paperista maalattuun puuhun

Vaikka hän pitää puiden kuvaamista akvarellimaalauksen kliseenä, hän ei voi olla antamatta puille tilaa omassa taiteessaan puoliabstrakteina kohteina. Hän rakastaa kaikenlaisten puiden kuvaamista – niin metsien, avointen maisemien kuin puiden sellaisenaan. Luonto on lyhyesti sanottuna loputon inspiraation lähde, joka edustaa hänen sammumatonta tiedonjanoaan. Pari puuta on yksi asia, mutta jos puita on liikaa, se edustaa myös sitä, miten ne estävät näkyvyyttämme ja käsitystämme todellisuudesta. Alexandran työt ovat saaneet inspiraatiota erilaisista abstrakteista taidesuuntauksista, mutta myös japanilaisesta taiteesta ja estetiikasta.

Alexandran prosessi alusta loppuun ratkaisee, kuinka paljon hänen on oikeastaan tarkoitus maalata. Jos hän valitsee realismin, hän aloittaa usein nopeasta luonnoksesta, jonka hän tekee sen jälkeen akvarellipaperille, ja vasta sitten alkaa maalaaminen. Hän maalaa kerros kerrokselta ja viimeistelee työn usein tekniikoilla, joissa käytetään kuivaa sivellintä. Usein hänellä on idea, mutta hän työskentelee mielellään kokeellisesti ja katsoo, kuinka työ syntyy intuitiivisesti.

Materiaalit hän valitsee usein kyseisenä päivänä käyttämänsä tekniikan mukaan. Viime vuosina hän on tosin löytänyt suursuosikin, Daniel Smithin mustan Lunar Black -akvarellivärin. Hän lisää pilke silmäkulmassa, että se on niin tärkeä osa hänen luomistyötään, että hän on varmasti yksi syy siihen, että akvarelliväri myydään kerta toisensa jälkeen loppuun.

Jos haluat nähdä lisää Akvarellikemistin taidetta, käy hänen sivustollaan tai tutustu hänen Instagram-tiliinsä @akvarellkemisten.